torstai 29. lokakuuta 2009

Italialainen vihreä risotto

Löysin Maku-lehden nettiarkistoista parsarisoton ohjeen, joka vaikutti herkulliselta. Vuodenajasta johtuen jouduin kuitenkin enemmän tai vähemmän muokkaamaan alkuperäistä ohjetta. Risotosta tuli kivan sitruksista, ja sen parissa pääsi hetkeksi kesäisen Italian tunnelmiin :)  Olisin halunnut risotosta hivenen vetelämpää. Joko keitin ruokaa vähän liian pitkään, tai sitten se olisi kaivannut vähän enemmän nestettä.

















Vihreä risotto

1 l vettä
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 kanaliemikuutio
1 raastettu sitruunankuori
½ sitruunan mehu

2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
30 g voita
4 dl risottoriisiä
1 kesäkurpitsa
100 g parmesania tai pecorinoa
1 pieni purjo
mustapipuria
basilikaa

1. Valmista ensin liemi kattilassa: Sekoita liemen ainekset ja kiehauta.
2. Kuullota toisessa kattilassa sipulit voissa. Lisää riisi ja kuullota hetki, kunnes riisi muuttuu läpikuultavaksi.
3. Lisää lientä kauhallinen kerrallaan. Odota aina, että edellinen kauhallinen en lähes imeytynyt riisiin.
4. Piko kesäkurpitsa ja lisää mausteiden kanssa risoton sekaan, kun lientä on pari kauhallista vielä lisäämättä. Yhteensä keittovaihe kestää n. 20 minuuttia. Muista sekoittaa usein.
5. Raasta joukkoon juusto ja lisää suikaloitu purjo. Jätä niitä hieman annosten koristeluun.

Ei kommentteja: